Juttelin automatkalla äitini kanssa siitä, mitä he tekivät, kun olivat lapsia. Äitini kertoi, että heillä oli leluina kiviä ja -jos jostain sai käsiinsä- myös käpyjä. Niistä tehtiin eläimiä. Vauvanuken sai, kun laittoi kenkäheinän pehmitykseen käytettävään nuijaan (saameksi šluppot) huivin. Olipa äiti saanut vauvanukelle sängynkin.
Lapset auttoivat kodin töissä. Äitinikin on ommellut nutukkaita (eli poronnahasta tehtyjä kenkiä) myyntiin Norjan puolelle. Pojat, eli enoni, kulkivat ukkini mukana riekon pyynnissä. Riekkoja vaihdettiin Norjassa elintarvikkeisiin. Ukkini veisti veneitä, samoin kuin vaarinikin (isoisoisäni).
Vaarini oli kirkkoväärti , mikä vastannee nykyisin suntiota. Isoisoäitini taas oli Utsjoen ensimmäinen kätilö. Hän kulki porolla talosta taloon. Aina ei tainnut ehtiä synnytykseen...
Kouluun lapset kulkivat hevosella ja toisinaan Norjan puolella maitoautolla. Koulumatka oli 31 kilometriä ja siihen aikaan ei ollut vielä tietä Nuorgamiin. Kotona pääsi käymään jouluna ja kesällä. Joskus myös pääsiäisenä kelin niin salliessa. On se mahtanut olla rankkaa aikaa niin lapsille kuin heidän vanhemmilleenkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti