maanantai 17. lokakuuta 2016

Erotatko poroja?

Mukissa kuumaa mustaherukka-inkiväärimehua. Tulimme Skalluvaarasta, poroerotusaidalta. Kaldoaivin paliskunnassa on menossa erotukset. Poroerotuksissa porot ajetaan aitaukseen ja merkitään vasat sekä teurasporot.


Tässä on pyöreä aitaus, kirnu, johon porot ajetaan. Kirnu on nyt tyhjä.



Kirnuun ajetaan pieni osa poroista ja siinä tehdään erottelu.

Erotuksissa on aina jotenkin jännä tunnelma, Itselläni on vähän anteeksipyytävä olo, koska en kuulu joukkoon. Kirnusta tulee katseita. Moni miettii, että minä näytän tutulta, mutta eivät saa heti mieleensä, kuka olen, Entinen poroisäntä tuli kyllä sanomaan, että saamme tulla lasten kanssa kirnuun. Sanoin, että eiköhän anneta poromiesten ja -naisten tehdä työtään rauhassa. 



Aidalla on paljon mökkejä, joissa voi ruokailla, yöpyä ja lämmitellä.




Yksinäinen. <3

Lapset voivat siirtyä erotuskouluun poroerotusten ajaksi. Yksi opettajista on aidalla. Nastolan rotaryklubi on lahjoittanut Skalluvaaraan koulutuvan opetusta varten vuonna 1992.

Skalluvaarasta ajaessamme nousi taivaalle huikean kaunis, oranssi kuu! Jos osaisin ottaa valokuvia ja minulla olisi hyvä kamera, se oli ehdottomasti kuvaamisen arvoinen kohde. Lasten kanssa ihmettelimme, että ei mennyt montaa minuuttia, kun kuu oli kokonaan näkyvissä. Voi näitä meidän elämyksiä! 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti