Mantojärvellä vielä sitkeimmät vesilinnut sukeltelevat ravintoa.
Koira juoksi tänäänkin varmaan 12 kilometriä.
Alaseitikko on paljon pienempi, kuin isoveljensä Yläseitikko. Sen pystyi hyvin ylittämään.
Paitsi pienet koirat eivät pysty siihen. Tassut kastuu, voi vaikka liukastua ja siten hukkua.
Pienet koirat haukkuvat vastarannalla kimeästi ja juoksevat kuin päättömät kanat.
Isäntien pitää hakea pienet koirat ja kantaa sylissä joen yli.
Miten noloa pienille koirille!
Talvi tekee tuloaan. Vesi jäätyy.
Päätimme aina vain kulkea vähän matkaa. Kohti aurinkoa.
Oletko koskaan ollut tunturissa, kun aurinko nousee? Suosittelen kokeilemaan.
Siinä on jotain pyhää ja kaunista.
Kaksi vanhaa puuta.
Edellee, jos minulla olisi parempi kamera ja taitoa kuvata... Edessämme kulki kuu ja takana aurinko. Maailma värjäytyi oranssiin.
Alaseitikko Härkävaaran rinteeltä.
Valo ja varjo.
Kuuraa.
Utsjokilaaksosta nousee kosteus.
Härkävaaran huipulla. Mieletön kokemus! Kuin olisin maailman katolla. Rastigaisa näkyi myös täältä. Aurinko nousi, lämmitti ja maailma näytti erilaiselta, kun ei ollut lehtiä puissa.
Sanat eivät riitä kertomaan ja kuvailemaan.
Olenko kertonut, että rakastan puita? Löysin Härkävaaran rinteeltä ihanan puun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti